Monthly Archives: huhtikuu 2008

Lahti kv /Lahti int. show

Kuva Heljä Kämäräinen

Tänään aamulla napattiin Eeva-Liisa ja Kiara kyytiin ja käännettiin auton nokka kohti Lahtea. Paikalla oltiin hyvissä ajoin ja Amos sai aikaa rauhottua ennen kehän alkua. Sen verran on nyt tullut tästä pojasta opittua, että se tarvitsee aikaa purkaa energiaa ja myös pötköttää häkissä ennen kun pitäisi käyttäytyä hyvin, eli mennä kehään. Kehässä kaikki menikin mallikkaasti, tuloksena tänään junnuluokasta EH/4. Tuomari mittasi lähes kaikki koirat, myös Amoksen. Harmittaa kun ei laittanut tulosta paperille, olisi ollut kiva tietää menikö 34cm rikki. Arvostelu löytyy sivuvalikosta.

Amos attended today an international show in Lahti. The result was Very Good and he was placed 4th in junior class. Not bad! The critique is in the side bar.

Kuva Heljä Kämäräinen

Ketuttaako? /Fox training

Eilen illalla ajeltiin tyttö-porukassa (+ Amos) Karin ranchille kettuilemaan. Mukaan lähtivät Eeva-Liisa ja Kiarakin. Mango oli lähinnä harjoittelemassa tyhjää luolaa, mutta pääsi myös nokikkain ketun kanssa. Viime syksynä ennen taukoa Mangolle kävi vähän köpelösti ketun kanssa ja sen itseluottamus olikin näköjään saanut pikku kolauksen. Tyhjässä luolassa meluaminen jatkui edelleen, joten kokeisiinhan sen kanssa ei ole mitään asiaa. Nyt sitten ketunkin kanssa oli paljon varovaisempi kuin ennen, jäi sinne ahdingon taakse haukkumaan. Keskipesällä, missä ahdinkoa ei ole, painosti kuitenkin ihan mukavasti ristikon takaa.

Amoskin moikkasi kettua ensimmäistä kertaa. Vielä ei pikku-ukko oikein hoksannut että mikä tässä on kupletin juoni, mutta kun haukkumisesta kerran sai kehuja niin haukkui sitten joutessaan sinne ketun suuntaan 🙂 Häntä oli kuitenkin ihan terhakkaasti pystyssä koko ajan, joten pelkoa ei kuitenkaan ollut. Eiköhän se siitä vielä ketulle syty.

Yesterday we went to show Amos a fox for the first time. He was interested in the fox, barked at it because he was praised for doing so, but not yet really understood what to do with the fox 🙂 It was promising though, so we’ll give him a bit time to think and in a few weeks we’ll go again.