Pohdiskelua eilisestä susiseikkailusta

Nyt kun järki alkaa jo taas kulkemaan en voi olla ajattelematta näitä eilisiä reaktioita. Niin omiani kuin koirienkin. Susipelottelu on kyllä mennyt ainakin minulle perille, pelästyin nimittäin ihan tosi kovin. Yleensähän sudet kyllä väistävät ihmistä ja oikeastaan olin enemmän peloissani koirien puolesta, täälläpäin kun niitä koiria syöviä susia on ollut. Huomasin myös että pelko sai aikaan sen että en toiminut tilanteessa ihan järkevästi. Nopein reitti autolle olisi ollut siinä mielessä turvallisin, että sielläpäin oli taloja ja aika epätodennäköistä että sudet sinne talojen luo olisivat meitä seuranneet. Niin, ja enhän siis nähnyt kuin yhden suden… En myöskään tarkkaillut suden olemusta ja mitä siitä olisi voinut lukea. En esimerkiksi ajatellut sinä tilanteessa suden hännän asentoa. Suden häntä oli alhaalla, joten se tuskin olisi meidän kimppuun hyökännyt (ainakin näin nyt täältä netistä löytyvän tiedon perusteella asian tulkitsisin).

Koirat käyttäytyivät ihan toisistaan poikkeavalla tavalla. Mango liikkui hitaasti kuin hiipien (rauhottavia eleitä?) ja Amos haukkui karvat pystyssä. Mitä nämä sitten tarkoittivat?? Rauhoittiko Mango itseään, sutta vai minua? Amos sätkyili ja haukkui, se ainakin selvästi pelkäsi. Pelkäsikö se koska minä pelkäsin? Kysymyksiä kysymyksiä…toivottavasti tämä oli se minun kertani elämässä kun näen suden eikä tarvitse näitä asioita uudelleen enää pohtia. Tosin tämä kyllä herätti halun oppia vähän lisää villieläimistä, koskaan kun ei voi tietää kuka metsässä tulee vastaan.

Mainokset

SUSI / WOLF

Pahin painajaiseni melkein toteutui tänään. Olin koirien kanssa ihan uudessa metsässä, tarkoituksena oli katsastaa mahdollista tontin paikkaa. Jotain varjelusta varmaankin oli matkassa, koska yleensä koirat ovat metsässä vapaana, mutta tällä kertaa pidin ne taluttimessa. Ajattelin, että kun ei koskaan tiedä miten paljon porukkaa siellä metsässä on niin varmempaa on pitää taluttimessa…no, porukkaa siellä olikin…

Kuljin sellaista metsäautotietä pitkin ja tajusin jossain vaiheessa että olin mennyt yhdestä risteyksestä ohi ja lähdin palaamaan takaisinpäin. Oikealla puolella alkoi hakkuuaukio ja yhtäkkiä Mango pysähtyi ja jäi tuijottamaan aukion toiselle puolelle. Satoi aikalailla räntää, enkä ensin huomannut mitään erikoista. Kiskoin taluttimesta Mangoa jatkamaan matkaa ja kun sain koiran liikkeelle huomasin että aukion toisella puolella oli myös liikettä. Silloin Amoskin heräsi ja alkoi haukkumaan irokeesi pystyssä. Kiskoin koiria liikkeelle ja silloin eläinkin liikkui ihan siihen aukion reunalle ja näin selvästi miten susi tuijotti kaula alhaalla suoraan meitä. En oli varmaan koskaan elämässäni pelännyt yhtä paljon kun silloin, sydän hakkasi niin kovaa että tunsin sydämen lyönnit päässäni. En uskaltanut juosta ja yritin muistaa miten suden kanssa piti menetellä. Metelöidä vai olla hiljaa? Mango oli täysin hiljaa. Se käveli kuin hidastetussa filmissä perässäni. Amos sen sijaan poukkoili karvat pystyssä, sitä selvästi tilanteessa pelotti. Susi seurasi hetken matkaa siellä aukion toisella puolella ja sitten se katosi metsään enkä nähnyt sitä enää. Itse asiassa siinä vaiheessa kun en nähnyt sutta enää minua alkoi pelottaa vielä enemmän. Matkaa autolle olisi ollut vain puoli kilometriä jos olisin uskaltanut oikasta vasemmalta puolelta metsän läpi, mutta en uskaltanut. Ajattelin, että jospa niitä susia on enemmän ja toinen seuraakin toisella puolellamme. Tietäkään pitkin matka autolle ei ollut kuin noin kilometri, mutta se tuntui kyllä ihan ikuisuudelta. Järkytys purkaantui oikeastaan vasta kun pääsin kotiin. Olin aivan voimaton enkä oikein ole kotiin tulon jälkeen voinut muuta kun istua paikallani. ONNEKSI koirat olivat kiinni…

Today I already thought that my worse nightmare is coming true. I’m so relieved it didn’t. I was walking in a forest with the dogs when suddenly Mango stopped and stared across an opening. It was snowing and I first didn’t see anything there. I told Mango to start moving and when we moved I saw something moving there too. Amos noticed that too and started barking, he was obviously frightened. The animal came forward from the forest to the opening and what I saw was a wolf staring right at us. I was so terrified that I could feel my heart beating in my ears! I was lucky to have the dogs on leashes, that is unusual when we are in a forest. It was the first time I was in that forest and I thought it was best not to let the dogs run free because I did not know the place and who go there. So the wolf followed us for a while on the other side of the opening and we where walking on the opposite side. Mango was silent, she walked very slowly behind me and Amos was bouncing in front of me and had an iroquois. I was not far from the car but it seemed like an eternity before we got there. I guess I didn’t breathe before I got back home and I was so shocked that all I could do for a long time was to sit in silence.

I live in South-East Finland close to the Russian border. Right on the other side of the border there are Russian villages and a lot of homeless dogs that hang around these villages. There are also wolves that are specialized in eating dogs, it’s like fast food for them. So as the wolves don’t respect borders they come here to our country as well. They come to take the dogs even from home yards. Of course most wolves are just normal ones, and they are afraid of people, but as you hear the horror stories it makes you afraid of them. Officially wolves eat annually around 30 dogs in Finland, but the real number can be much higher. I’m sooo happy I still have my two dogs…

Iloa tuottavan blogin erityismaininta / Award: your blog brings me happiness!

Katjalta saatiin mukavaa palautetta:

Kommentit piristävät bloginpitäjän päivää. Kävijä-laskuri napsuttaa kävijöiden määrän kyllä tietoon, mutta koska kyseessä on world wide web, koskaan et tiedä kuka ajatuksiasi lukee. Haluan siis kertoa, että juuri sinun blogisi nostaa hymyn huulilleni – odotan kirjoituksiasi aina innolla.

Give the award to up to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel so happy about blogland! Let them know by posting a comment on their blog so that they can pass it on. Beware! You may get the award several times!

Niin, kyllähän sitä minunkin olisi syytä useammin kommentoida toisten blogeja, kuitenkin lähes päivittän katson blogilistalta onko parsonblogeja päivitetty.On vaikea sanoa mitkä blogit tuottavat eniten iloa ja inspiraatiota. Kaikissa joita seuraan on oma tunnelmansa, kirjoittajan persoona jotenkin kuvastuu niistä kirjoituksista. Aika monet ovat jo tunnustuksen saaneetkin, seuraavia haluan kuitenkin tässä julkisesti kiittää mukavista blogeista. Eli älkää ottako mitään paineita nimetä mitään uusia blogeja!

Tässä tunnustukset sekalaisessa järjestyksessä 10 blogille joita seuraan:

Eeva-Liisa: Kiaran edesottamuksia on kiva lukea, onhan Kiara Mangon bestis. Jotenkin jää kuitenkin aina kommentoimatta…koitan parantaa tapani 🙂

Marja: Roosa Mangon siskona on tietenkin ihan erityisasemassa tuolla blogistaniassa, mutta muutenkin kuin blogien välityksellä on mukava olla yhteyksissä pienten valkoisten tiimoilta.

Jaana: Aina kiva kuulla Mangon kotipesän kuulumisia. Huomasin että osoitteesi on muuttunut, onnea uuteen kotiin!

Leena: Molly-tädin ja Mannan persoonat ovat tulleet tutuiksi blogisi kautta, on ollut kuitenkin mukava nähdä pari kertaa ihan livenäkin! Kunhan taas aloitat opiskelut niin laitahan viestiä ja lähdetään käppäilemään vaikkapa Skinnarilan perämetsiin. Lenkkikavereita Lappeenrannasta kyllä löytyy.

Taija: Elämä on…välillä. Kiitos hyvistä kirjoituksistasi, omaat hyvät kirjoittajan lahjat ja odotan kirjoituksiasi aina innolla. Kirjoitat luontevasti niin elämän vaikeista kuin iloisistakin asioista. Olisinpa itse yhtä rohkea! Nyt jäädään odottamaan vauvauutisia 🙂

Virpi: ensinnäkin kiitokset joulutarinan organisoinnista! Minusta on mukava lukea sekä koulutusblogiasi että Ulpun tarinoita. Kaksi erilaista mutta kuitenkin ajatuksia herättävää blogia.

Maica: Maican vuodatus saa erityismaininnan viihdyttävimmästä parsoniblogista. Varmaankin sukuvikaa mutta tuo Maican riiviömäinen olemus tuo niiin mieleen Mangon pentuna…

Ida: I’ve been reading your blog and waiting for new pictures of Leo 🙂 Even if I don’t speak Norwegian I understand quite well your writings (I speak Swedish a bit) and especially the pictures help me to understand. Thanks for you blog, it has been interesting to follow it.

Jennuska: Sun blogia tekee usein mieli kommentoida noin niin kuin ”viran puolesta” (työsuojelun, johtamisen ja organisaatiopsykologian opettajana ja työnohjaajana), mutta kun mutta kun….joillekin blogikirjoittaminen on vain keino purkaa omaa oloa eikä sillä niinkään tavoitella muuta ja kun en tunne sinua niin enpäs sitten ole kommentoinut jotten tuppaantuisi…

Tarja ja Marju: Teidän kirjoituksia on myös mukava lukea, olen aina ällistellyt sitä miten onnistutte niin ison koiralauman kanssa puuhaaman niiiiin paljon!!! Mulla on ihan kädet täynnä näiden kahdenkin kanssa…

Nämä maininnat haluan siis antaa teille, mutta seuraan kyllä muitakin blogilistalla olevia blogeja, olen niiden kaikkien tilaaja 🙂

Amos mätsärissä BIS4 pentu /Amos 4th best puppy in a match show

Katriina ja Amos olivat eilen sunnuntaina mätsärissä, hienosti meni tälläkin kertaa. Amos jaksoi keskittyä ihan loppumetreille asti mutta sitten kun jäljellä oli enää neljä pentua niin silloin sitten keskittyminen herpaantui ja Amoksen piti käydä vähän tarkistelemassa edessä seisoneen kääpiöpinserin pehvakarvoja. Tulos siis 4. , pentuja yhteensä 36. Kaikenkaikkiaan loisto suoritus!

Amos was yesterday 4.th best puppy out of 36 puppies in a match show. Well done Katriina!

Uusi vuosi, uudet kujeet…tai sitten samat vanhat.

Kirjoitin ensin tuohon otsikoksi että uudet kujeet, mutta sitten jäin pohtimaan että mitä niin uutta tässä pitäisi oikeastaan tehdä? Jos ihan rehellisiä ollaan niin ei minulla ole tarvetta mitenkään radikaalisti muuttaa nykyistä elämänmenoa, olen siihen ihan tyytyväinen. Toki niitä ainaisprojekteja on aina tapana näin uuden vuoden jälkeen luetella; laihdun, liikun jne. Mutta onkos sekään nyt mitään uutta? Sitähän sitä on ennenkin pitänyt tehdä.

No, jos jotain ihan uutta vuonna 2008 olisi edessä, niin toivottavasti Mangon pennut olisi sellainen ihan uusi kuje. Juoksu tosin uhkaa keväällä alkaa ennenkuin Amos ehtii vuoden ikään, joten se sulho pitäisi nyt sitten jostain kaivaa esiin. Se onkin vaikeempi juttu. Siitä enemmän myöhemmin.

Amoksen kanssa tänä vuonna aloitellaan näyttelyharjoituksia, ensin olisi tarkoitus käydä Helsingissä ryhmänäyttelyssä helmikuussa ja siten ehkä Lappeenranta ja joku muu. En ole edelleenkään itse mikään suuri näytellyfani ja Amos meneekin kehään Katriinan kanssa. Katriina ja Amos käyvät myös agilityn penturyhmässä ja kunhan se vuosi toukokuussa tulee täyteen niin varmaan sitten menevät alkeiskurssille. Olen iloinen siitä, miten hyväluonteinen pentu Amos on ollut. Sen kanssa voi harrastaa oikeastaan mitä vaan, se on helppo motivoida nameilla. Kunhan se tuosta murkkuiästä kasvaa ohi niin olen varma että meillä on oikein miellyttävä koirakaksikko.

Sitten vielä kanin kuulumiset. Jerry on edelleen elävien kirjoissa, mutta vatsa ei edelleenkään ole vielä kunnossa. Kani on kuitenkin reipas ja virkeä joten sille annettiin vielä lisäaikaa toipumiseen.

Oikein hyvää vuotta 2008 kaikille!

New year, new tricks; or is it that way? In fact I’m rather happy about our life so no need for a punch of new tricks this year. The only new trick will be Mango’s first litter later this year. Unfortunately Amos will not be yet 1yrs old at that time so I’ll have to find her a suitable groom.