Aamupuuhia pentulaatikossa ja pohdintaa

Muokkaus: Tein Galleriaan jokaiselle pennulle oman kansion ja yhden yhteisen jossa ryhmäkuvia. Valitettavasti kuvien laatu on alkupäivien osalta heikko….kohta paranee :)

Laatikossa käy jo melkoinen kuhina, pennut liikkuvat todella ketterästi itseään raahamalla paikasta toiseen. PP, joka on löytänyt syömisen ilon, on vallan täpinöissään kun baari avautuu. Se kiskoo kolme tissillistä ennen kuin Fanta ja Lilli ehtivät edes ensimmäistä tyhjentää. Kuvassa PP ähkyssä :)

Ja toden totta, kyllä yksi poika vielä etsii omaa kotiaan :) Monia kysyjiä tuntuu vähän pelottavankin parsonin metsästysviettisyys. Eräs toinen kasvattaja (katso Ruutilan blogi) kirjoitti asiasta juuri omassa blogissaan, ja hänen sanojaan lainaten “riistaviettisyys ei tarkoita samaa kuin että koira olisi vihainen tai epäsosiaalinen”. Riistaviettisiä koirarotuja on todella paljon, eiväthän esimerkiksi noutajatkaan ole vihaisia tai epäsosiaalisia vaikka ne ovat riistaviettisiä. Minulta on kysytty myös näyttelylinjaista parsonia ja pientä valkoista seurakoiraa. Näille kysyjille olen vastannut, että parsoneissa ei ole näyttely- ja käyttelylinjoja, vaan molemmat tulevat samassa paketissa. Mangon ja Amoksen kanssa ei hävetä mennä kehään ja ihan kivahan siellä on silloin tällöin käydäkin. Mango on pärjännytkin varsin hyvin, onhan se saanut esimerkiksi yhden sertin parsonien erikoisnäyttelyssä, jossa narttuja oli lähes 100 ja tuomarina englantilainen rodun erikoistuomari.

Parsoni on pieni, valkoinen ja ihana seuralainen, mutta pelkkä seurakoira se ei myöskään ole. Kolme kertaa päivässä korttelin ympäri ja rapsutuksia illalla telkkaria katsoessa ei riitä parsonille. Se tarvitsee toimintaa, jotta se pystyy kanavoimaan energiansa oikein. Metsälenkit ja koulutustuokiot eivät saa olla parsonin omistajalle epämiellyttävältä kuulostavia asioita. Juuri ehtymätön energia ja vietit ovat ne asiat, jotka tekevät parsonista parsonin. Ne tekevät siitä väsymättömän leikki-ja lenkki- ja harrastuskaverin. Suosittelen kaikkia ensimmäistä parsonia suunnittelevaa tutustumaan parsonyhdistyksen nettisivuihin sieltä löytyy rodusta hyvää tietoa. Jos koet olevasi aktiivinen ja liikkuvainen ihminen ja etsit toiminnanhalusta ja ystävällistä koiraa, silloin parsoni voi olla juuri sinun rotusi.

Vielä pari kuvaa tältä aamulta, Lilli äidin kainalossa ja Fanta tutkimusmatkalla.

1 Vastaus to “Aamupuuhia pentulaatikossa ja pohdintaa”


  1. 1 Katja heinäkuu 13, 2008 kello 5:35 ip

    PP:n massu on kyllä ihanan pullea, on maito maistunut!


Jätä kommentti




Miselin Mango Aloha, Amos vom Burgholz, Wildfay’s Sea Breeze, Wildfay’s Little Raindrop, Cathrina vom Burgholz ja Tairngire Messenger

**Pentu-uutisia/ Puppy news**

Blog Stats

  • 48,411 hits

 

heinäkuu 2008
ma ti ke to pe la su
« kes   elo »
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031