Amoksen kanssa sitten käytiin kääntymässä Helsingissä Kaapelitehtaalla. Katriinalla oli ratsastuskilpailut samana päivänä joten hän jäi Lappeenrantaan ja ajelin Amoksen kanssa kahdestaan Kaapelitehtaalle. Amos käyttäytyi tapansa mukaan, kiljui alussa, jallitti tyttöjä ja asteli kehässä voittajan elkein. Amos on sellainen elvistelijä
Kunniapalkinto tuli ja kun kilpailua ei ollut niin myös ROP-pentu -titteli. Arvostelu löytyy sivuvalikosta.
Muuten näyttely saikin sitten pelkästään mielipahaa aikaiseksi. Tuomari oli mitä oli ja tuomarikokelaita oli kehässä enimmillään kuusikin. Amoksen kehässä ollessa heitä oli muistaakseni neljä. Kun jokainen halusi vuorollaan koplata ja spannata ja testailla nahan irtonaisuutta pyrki Amos jo käsittelyn lopuksi vääntäytymään syliini. Toivotaan että sen suurempia traumoja ei näyttelystä jäänyt. Tuomarin linja oli myös ihmettelyn aiheena. Jos sama koira saa toiselta tuomarilta sertin ja toiselta hylätyn täytyy jossain olla vikaa. Niin suuri ero ei voi päivissä olla että sama koira voidaan pitään muotovalion arvoisena ja täysin rodulle epätyypillisenä.
Amos attended yesterday his first official show in Helsinki. The judge was Petter Steen from Norway and even if he did not turn out to be a judge who knows parsons, he liked Amos enough to give him a honorary prize. That is given to very promising puppies. As there was no other puppies presented Amos was BOB-puppy as well. The critique can be found from the right sidebar.
Viimeisimmät kommentit